"KUN TOTUUS MÄÄRITELLÄÄN UUDELLEEN RAKKAUDEN NIMESSÄ"

Moni on tänään sitä mieltä että totuus tulisi määritellä uudestaan rakkauden nimessä. vaikeaksi sen tekee se että emme ole määritelleet kenellä on oikeus  määritellä rakkaus. Sama ongelma koskee totuutta. rakkaus ja totus ovat molemmat asioita jotka määrittelemättömyydessään lankeavat kunkin yksilön itsensä määriteltäväksi. Eli mikä on oikei, mikä väärin ja miksi niin on. Jos ei ole mitään absoluuttista totuutta ei myöskään ole mitään minkä ympärillä kaikki voivat yhtyä määrittelemään esim arvoja joita käytämme lähtökohtana lainsäädännölle tai esim. sille miten meidän tulisi elää uskovina ja seurakuntana.

Meille ihmiselle on näköjään vaikeaa kohdata se ristiriita joka syntyy kun omat halut eivät vastaa totuuksia ja normeja joita olemme "aina" pitäneet oikeana. Aina kun yhteiskunnassa on tapahtumassa muutoksia esim moraalikäsityksissä ne ensi alkuun tuomitaan kunnes ne sitten jonkin ajan kuluttua julistetaan, ei vain hyväksyttäväksi vaan myös normaaliksi, oikeudeksi ja jopa tavoittelemisen arvoiseksi asiaksi.

Hyvä esimerkki on tämän ajan poptähdet ja muut "idolit". Jos he olsisvat esim vain 50 vuotta sitten esiintyneet sanoituksilla ja pukeutumisella niin kuin tänään tekevät niin heidät olsisi luultavasti pidätetty säädyttömyydestä.

Elvis, jota kutsutaan nimellä "King of Rock`n roll", oli oman aikansa oman aikans moraalirajojen murtaja. Hänen esiintymisensä kiellettiin alkuun monessa osa-valtiossa. Sakasalainen lehti kirjoitti Elviksestä mm näin: "Elvis on amerikkalaisen psykologisen sodankäynnin ase tehtyu tuhoamaan kokonainen sukupolvi". Näin jälkikäteen voi olla heidän kanssaan yhtä mieltä siitä ainakin siinä että Elvis voimakkaasti vakutti tällaiseen vaikutukseen nuoren sukupolven kohdalla. Tämän päivä rivouksiin verrattuna Elvis on enemmänkin kuin Joulupukki ta miten sen nyt ottaa että tämä "kuningas" kuoli huumehoureisena vessassa pornolehti kädessään.

Se mistä ennen olisi joutunut vankilaan tekee tänään miljonääriksi. Se mikä ennen oli häpeällistä on tänään viihdykettä kotisohvalla. Myös monien uskovien. Tämä murehduttaa pyhää henkeä kun me Pyhän Hengen temppeleinä viihdytämme itseämme demoonien tekeleissä.

Saatanan suunnitelma on valheillaan johtaa harhaan koko maailma. Hänen ensimmäinen valheensa kohdistui juuri epäilyksenä Jumalan sanaa kohtaan. Kun Aatami ja Eeva ensin yrittivät vastustaa hänen kiusaustaan niin saatana vastasi näin: " Onko Jumala todellakin sanonut . . . " ( 1 Moos 3:1 )

Ihmisen harhauttamiseen ei tarvita muuta kuin epäilys absoluuttista totuutta kohtaan. Sen jälkeen kaikki muut totuudet ja vaihtoehdot ovat varteenotettavia aina sen mukaan "miltä tuntuu". Kun ihmisellä ei elämässään ole totuutta jonka kautta koetella valintojaan ja ajatuksiaan niin tunteista tulee ensisijainen väline.

Tämä sama valhe hyökkää tänä aikana voimakkaasti myös uskovia ja seurakuntaa kohtaan. Tälle ajalle on tyypillistä lukea uskovien ja myös paimentehtävässä olevien ajatuksia vanhoista totuuksista jossa ovat muuttaneet kantansa. He anovat mm näin: "Olen kauan aikaa tutkinut raamattua, taistellut, rukoillut ja päätynyt siihen että se mitä luen ei voi tarkoittaa sitä mitä siinä lukee koska se sotii minun rakkauden käsitystäni vastaan. En voi uskoa että minun Jumalani sanoisi näin". Tämän jälkeen kyseinen raamatunkohta laitetaan roskakoppaan "sidottu omaan aikansa ajattelun "Tai "paavalin mielipiteeksi".
Liian monet tämän ajan paimenista ovat sitoneet omantuntonsa ihmisten mielipiteisiin ja omiin tunteisiinsa. Täten he johdattavat ihmisiä kompromisseilla harhaan.

Kun minä olin lapsi ja nuori niin sain joksu kokea sen tuskan kun äiti sanoi "ei" jollekin asialle jota kovasti halusin. vaikka kuinka proteistoin, marisin tai itkin niin hän pysyi kannassaan. Joskus me tällaisessa tilanteessa myös saamme kuulla kun vanhempamme sanovat: "Ymmärrät kyllä sitten kun itselläsi on lapsia". Vasta nyt kun itselläni niitä on viisi olen monta kertaa voinut ymmärtää äidin viisauden ja rakkauden kun sanoi silloin "ei".
Jumalan sana totuudet eivät perustu ihmisen ymmärrykselle, haluille tai tunteille. Jumalan näköalapaikka on sellainen että Hän näkee alun ja lopun samaniakaisesti. Kaikessa tässä hänellä on täydelline kontrolli.
Monet ovat sanoneet minulle että "Miten sinä Matti voit uskoa noin kun elämä on niin monimutkaista ?". Yleensä vastaan että "juuri siksi". Minä en usko että Jumalan määrittelemä mustavalkoinen totuus tai rakkaus on se asia joka tekee elämän vaikeaksi tai monimutkaiseksi. Ongelma on siinä että me yhä toistamme niiden edessä "Onko Jumala todellakin sanonu ?". Nuorena minulla oli juliste seinällä jossa oli simpanssiin kuva sen alla saarnaajan teksti jossa luki: "Jumala loi ihmiset suoriksi mutta itse he etsivät monia mutkia".

Jumala "ei" ja "kyllä" on meille anettu Hänen näköalapaikaltaan. Ne ovat totuus ja rakkaus silloinkin kun omat tunteemme ja halumme eivät sitä kestä. Jumalan sana on Jumalan sanaa silloinkin kun maailma muuttuu. Jumala ei tunne itseään uhatuksi. Saatana sitä vastoin tietää että häne aikansa on lyhyt. Siksi näinä lopun aikoina valheen voima on suuri ja myös monet uskovat joutuvat harhaan koska eivät uskalla seistä yhteiskunnan muutosvaatimusta vastaan vaan menevät virran mukana. Ei ihme että me samanaikaisesti valitamme sitä että emme koe Jumalan voimaa ja läsnäoloa enään kun kokoonnumme yhteen. Jumala kun on luvannut olla läsnä vain kun "Pidämme Hänen sanansa" .

"Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. 24. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt."
( Joh. 14:23-24 ) 

Vain Jumalan läsnäolo voi vaikuttaa sydämemme siitä että Hänen sanansa pysyy. Vain Jumalan armo Kristuksessa voi antaa meille oikean motiivin uskoa niin ettei sanan mustavalkoinen totuus lannista meitä.
Se että itse mme pysty elämään snan mukaisesti ei ole syy määritellä sitä uudestaan. Ei, sen tulisi vain tehdä meidät yhä riippuvaisemmaksi armosta, joka on myös Jumalan voima pyhitykseen.

Pysykäämme hereillä näinä vaikeina aikoina, lähellä Häntä, sanan totuudessa pysyen. vasta silloin me voimme osoitta ympärillä oleville Kristuksen rakkautta joka on joskus "ei" ja joskus "kyllä".

Älä pelkää

Tämä aika on monella tapaa pelon aikaa. Pelkoa aiheiuttavat virukset, muutokset luonnossa, taloustilanne ym. Mistä pelko sitten johtuu. Pelon juuri löytyy syntiinlankeemuksen seurauksista.
Ihminen valitsi oman tiensä, elää itsenäisenä ilman Jumalaa. Silloin kuolema ja pelko astui elämään. Silloin Jumalan täytyi kysyä Aatamilta "missä sinä olet ?". Ehkä juuri tämä "missä sinä olet ?" kuvaa pelon olemusta parhaiten.
Se että ihminen ei tiedä "missä on" ,"mitä seuraavaksi tapahtuu" , "miten minun käy" jne. Mitä kauempana me elämme Jumalasta sitä enemmän olemme pelon vankeja. Mikä sitten on ratkaisu pelkoon ? Näin sanoo sana :

"Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä;

sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa. 18. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt

täydelliseksi rakkaudessa". ( 1 Joh. 4:17-18 )

Jumalan läheisyydessä ei voi elää syntinsä kanssa. Siinä lähesiyydessä meille myös tarjotaan

Kristuksen tuomaa suunnatonta armoa "viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseski ja lunastukseksi.

Olemme viime aikoina puhuneet siitä että vain Kristuksen rakkauden, armon tunteminen

ja Jumalan läsnäolossa eläminen voi synnyttä oikean motiivin uskoa ja palvella.

Samalla tavalla myös armo Jeesuksessa on ainoa tarpeeksi suuri vakuutus sisimmässämme että

meitä ei hylätä siksi että emme pysty täyttämään lakia. Sen on Jeesus täyttänyt puolestamme.

Hän on myös meidän pyhityksemme. Siksi me voimme "kurottautua" (Fil. 3:) täydellisyyttä kohti

koska Jumala on se joka meissä vaikuttaa sekä tahomisen että tekemisen (Fil 2:13).

Me ehkä helposti ajattelemme että miten se voi olla mahdollista että me omistamme kaiken

Kristuksesa ? Ehkä meillä on myös kiusaus ajatella että "sittenhän ei ole väliä miten elän koska Jeesus on jo antanut tuon kaiken minulle".

Näin ei ole. Raamatun mukaan me omistamme tuon kun "pysymme hänesä" tai "vaellamme

hengessä" (Room. 8:1-4). Nämä lupaukset ovat voimassa koska elämme lähellä häntä.

Ne ovat ovat sidottuja suhteeseen. Kun otamme vastaan armon otamme vastaan "HÄNET"

,emme vain synninpäästöä. Armon tarkoitus ei ole synninpäästö, ikäänkuin "saldon nollaus",

vaan pääsy lähelle Jumalaa. Armo on jo antanut meille lapsen oikeuden.

Siinä suhteessa on tarkoitus kasvaa "aikuiseksi". Vain tuossa läsnäolossa, kun omatuntomme elää Jumalan läpivalaisussa, voi pelko kaikota meistä. Vain Jumalan vakuutus sydämellemme että kuulumme Hänelle kaikella sitä mitä olemme ja omistamme voi pelon karkoittaa. Pelko on menettämisen ja hylkäämisen pelkoa. Meille on annettu toivo joka ylittää jopa kuoleman rajan.

Kun saamme kokea olevamme lähellä Jumalaa, armahdettuja ja kuulemme Hänen äänensä niin mikään ei voi meitä vavisuttaa. Silloin pelko ei enään ole meissä ohjaava tekijä. On vain yksi pelko jonka tulisi ohjata meitä ja se on pelko siitä että maailma ja synti saa viedä meidät pois ensimäisestä rakkaudesta joka on elää Lähellä Jumalaa. Kun maailmasta tulee tärkeämpi ja Jumalasta vain väline joka tarkoitus on toimittaa meille onnea, silloin pelko astuu sisään.

Se pelko mitä koemme tänään on pientä siihen verrattuna mitä on joutua elävän Jumalan käsiin

elettyämme ilman Häntä. Se pelko mitä ihmiset kokevat tänään sikainfluensan myötä

on pientä siihen verrattuna mitä meidän sisaremme ja veljemme kokevat keskellä vainoa siinä hetkessä

kun tätä luet. Kuitenkin he ovat valmiita kaiken menettämisen uhalla ja kuolemankin edessä

tunnustamaan Jeesuksen nimen. Miksi ? "Koska rakkaus on tullut täydelliseksi heissä".

Keskellä tätä on myös hyvä lukea Psalmista Jumalan lapsen turvasta sairauden ja muiden elämää

mullistavien asioiden keskellä. Huomaa että myös näiden lupausten lähtökohta on läheisyys Herraan.

Huomaa myös että "turva" ei aina ole sitä että ulkopuolella ei ole myrskyä vaan että me keskellä sitä

omistamme aarteista suurimman ja koemme Jumalan turvan. Olkoon ympärillä myrskyä tai ei.

"Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, 2. se sanoo: "Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan." 3. Sillä hän päästää sinut linnustajan paulasta, turmiollisesta rutosta. 4. Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus. 5. Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta, 6. et ruttoa, joka pimeässä kulkee, et kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee. 7. Vaikka tuhat kaatuisi sinun sivultasi, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu. 8. Sinun silmäsi saavat vain katsella ja nähdä, kuinka jumalattomille kostetaan. - 9. Sillä: "Sinä, Herra, olet minun turvani." - Korkeimman olet sinä ottanut suojaksesi. 10. Ei kohtaa sinua onnettomuus, eikä vitsaus lähesty sinun majaasi. 11. Sillä hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi. 12. He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi. 13. Sinä kuljet leijonan ja kyykäärmeen ylitse, sinä tallaat nuorta jalopeuraa ja lohikäärmettä. - 14. "Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni. 15. Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan. 16. Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen." (Ps. 91)

Tekeekö Jeesus sinut murheelliseksi ?

Oma tunto vai jonkun muun

Omatunto on Jumalan meille antama väline suunnistaa elämässä.
Omatunto ei kuitenkaan ole kompassi joka aina ohjaa meitä oikean suuntaan.
Se on ohjelmoitavissa ja siihen vaikutta moni asia sisimmässä ja ympärillä. Ennenkaikkea omatunto toimii suhteessa toiseen henkilöön.

Kreikankielessä tuo omatunto ("Syneidesis") sana tarkoittaa "yhteistä tietoa jonkun kanssa".
Eli suomenkielen sana "omatunto" on oikeastaan harhaanjohtava sen todellisesta tarkoituksesta.
Toisaalta omatunto sana kuvaa hyvin tämän päivän ihmisen tilaa.

Kesälomalla kuulin tästä hyvän esimerkin. Seisoin marketin kassajonossa ja takanani oli isä
pienen poikansa kanssa. Poika luki kassan luona olevaa lööppiä jossa oli sana "otrogen", suom. "Uskoton".
Poika kysyi: "Isä mitä sana uskoton tarkoittaa ?".
Isä vastasi hiukan vaikeutuneena mutta selkeästi : "Se tarkoittaa sitä että on naimisissa ja sitten
alkaa tapaamaan toista naista ilman että ilmoitta siitä sille jonka kanssa on naimisissa".

Eli poika sai ymmärtää että se ei ole uskottomuutta vaikka menee toisen kanssa kunhan "ilmoittaa" siitä etukäteen puolisolleen. Siitä voidaan tietenkin keskustella mikä on reilumpaa ja avoimempaa kommunikaatiota mutta liiton rikkominen on silti aviorikos.

Meidän omatuntomme on aina sitoutunut "aarteeseen". Surullista on se että moni Kristityksi itseään kutsuva elää tänä päivänä omantuntonssa kanssa haaksirikkoutuneena uskossaan.

" Tämän käskyn minä annan sinun toimitettavaksesi, poikani Timoteus, aikaisempien, sinusta
lausuttujen ennustusten mukaisesti, että niiden nojalla taistelisit jalon taistelun,
säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet
ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet ". (1 Tim. 1:18-19)

Kun omatunto ensin hiljennetään ja sitten sopeutetaan omien valintojen mukaiseksi olemme jo siirtyneet Jumalan valosta varjon ja pimeän puolelle. Siinä tilassa meidän omatuntomme ei enään halua tai voi elää Jumalan paljastavassa valossa ( Jaak. 1:15, vertaa 1 Joh.1:5-9 ).
Siinä tilassa jopa aletaan pikkuhiljaa kokemaan että Jumala on "ilonpilaaja" tai jopa "vihollinen".
Siinä tilassa selitysten määrä ja luovuus on ihmisessä suuri. Siinä ei yleensä enään selitetä Jumalalle vaan itselle ja etsien muilta samaasa tilassa olevistä oiketusta valinnalleen.

Myös tuossa tilassa näkee sen miten "omatunto" on riippuvainen suhteesta jossa valitsemamme suunta täytyy vahvistaa muilla. Kuollut omatunto ei enään tarvitse muita kuin "minä itse".
Silloin se on juuri tuo "oma tunto" kun sen piäisi olla "Jumala tunto".

Kristitylle ei mikään ole niin tärkeää kuin valossa eläminen, läheisyys Kristukseen ja Hänen
äänensä kuuleminen. Vain ja ainostaan tuossa tilassa on mahdollista elää Jumalan tahdossa
ja ehjällä omallatunnolla.

Jeesus ei ole tietämätön meidän heikkouksistamme ja on myös itse ollut kiusattu (Hepr. 2:18).
Siksi Hän pystyy meitä auttamaan. On kuitenkin yksi asia jossa meidän on itse tehtävä
päätös ja se on synnistä ja epäjumalista luopuminen. Kaikesta siitä mikä on meille rakkaampaa kuin Jumala. Haluttomuus ja voimattomuus ovat eri asioita vaikka me mielellämme sekoitamme yhteen jotta voisimme selittää miksi muutos on "meidän tapauksessamme mahdotonta".

Jeesus asetti tällaisen mahdottoman haasteen nuorelle miehelle jolle omaisuus oli epäjumala.
Hänen ongelmansa ja esteensä ei ollut voimattomuus (sitä se ei koskaan ole) vaan haluttomuus
luopua siitä mikä oli hänelle tärkeämpää kuin Jumala. Jokainen meistä on voimaton ja kykenemätön hyvään mutta haluttomuutemme estää meitä vastaanottamasta armon ja voiman.
Haluttomuuden tilassa Jeesus tekee meidät murheelliseksi

" ... :Yksi sinulta vielä puuttuu: myy kaikki, mitä sinulla on, ja jakele köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua." Mutta tämän kuullessaan hän tuli
kovin murheelliseksi, sillä hän oli sangen rikas. ( Luuk. 18:18-26 )

Nöyrtyminen on haluttomuutensa tunnustamista ja hylkäämista. Sen jälkeen se on armon ja voiman vastaanottamista Jumalan ehdoilla. Itsesääli tai pelkkä heikkouden tunnustaminen ei vielä ole nöyryyttä tai parannuksen tekoa. Parannus tapahtuu aina Jumalan voimassa ja se täytyy ottaa vastaan. Kun Jumala sanoo "leikkaa poikki ja heitä pois" (matt. 5:27-30) niin silloin Hän antaa siihen viisauden ja voiman.
Armo ei koskaan ensin tule pehmeillä sanoilla myötäkarvaan silittäen. Se tulee aina ensin pyhyyden murtautumisella omaantuntoomme. Se paljastaa epäjumalamme ja selityksemme valheeksi ja riisuu meidät. Siinä tilassa voimme paeta syvemmälle pimeyteen tai polvistua pyhän Jumalan eteen jossa saamme armon ja avun.

" Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. 10. Jos sanomme, ettemme ole
syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä."

( 1 Joh. 1:9-10 )

Hän "antaa anteeksi" JA Hän "puhdistaa". Omatunto on sydämen asenne ja sitoutuminen joko syntiin tai Jumalan sanaan. Jos "Hänen sanansa on meissä" niin meidän omatuntomme on ehjä
ja nuo mainitut lupaukset ovat meidän.

Pysykäämme lähellä Jeesusta aina.

Apu on lähempänä kuin uskomme.
Pysykäämme sanassa , rukouksessa ja yhteydessä. Nämä kolme ovat kaikki Jumalan
antamia välineitä valossa elämisessä

MITEN VOITTAA IHMISPELKO ?

" Joka ihmisiä pelkää, on pelkonsa vanki, joka luottaa Herraan, on turvassa. "
( Sananlaskut 29:25 )

Vuosia siten (90 luvulla) Kokkolassa järjestettiin "Aktio" jonka ensisijaisesti toteutti nuoret.
Päämajan toimi Cafè Backstage. Me todistimme kaduilla sanoin, lauluin ja draaman avulla.
Pidimme myös tilaisuuksia Backstagessa johon kutsuimme ihmisiä.
Osallistujia tuossa Aktiossa oli 10-15 henkilöä. Suurin osa Kokkolalaisia.

Edeltävinä vuosian olimme myös järjestäneet aktion mutta ulkomaille. Silloin osallistujia oli n 30.

Ennen jokaista aktiota pidimme aina koulutusta ja valmistauduimme eri tavoin.
Ulkomaan Aktioit olivat melko kalliita ja kestivär pitempään. Kuitenkin niihin olia yleensä aina tunkua. Kun sitten aktio järjestettiin omassa kotikaupungissa niin oli vaikea saada porukkaa mukaan.

Aktiota edeltävällä viikolla pidimme leirin joka oli viimeinen koulutustilaisuus.
Leirin loppuvaiheessa moni alkoi kokemaan jännitystä ja jopa pelko tulevaa aktioita varten.
Syynä oli se että kukaan heistä ei ollut aiemmin julkisesti tunnustautunut Jeesuksen omaksi
omassa kotikaupungissaan. Ajatus siitä että sukulaiset lauantaina ostoresissullaan näkisivät heidät lavalla jonkun "Jeesus porukan" kanssa herätti pelkoa ja epävarmuutta.

Saman tekeminen 2000 kilometrin päässä missä kukaan i tunne oli ollut aivan eri asia.
Lisäksi ulkomaan matkan tekeminen hyvien ystävien kansa houkutteli paljon enemmän
ja sitä oltiin jopa valmiita maksamaan. Tallaisia tilanteita tulee eteemme usein ihmissuhteissa
joiden kanssa olemme säännöllisesti tekemisessä. Todistaminen on kaikkein vaikeinta
juuri niiden keskuudessa jotka ovat kaikkein läheisimpiä ihmisiä. Näin on ainakin suurimmalle osalle meistä.
On tietenkin myös niitä jotka tuntuvat ottavan jokaisen tilaisuuden todistaa uskostaa.
Minä en kuulu niihin. Ei ainakaan kun on kyse sukulaisista ja muista läheisistä.

Kun Jeesus lähetti opetuslapset matkaan Hän sanoin mm näin.

" Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä
nouseva kuolleista, ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen
nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. Te olette tämän todistajat.
Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut; mutta te pysykää
tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta."
( Luuk 24:46-49 )

Tuo "alkaen Jerusalemista" (tai Kokkolasta, perheestä, työkavereista jne...) on tuo kaikkein vaikein.

Uskon että on tärkeää että jokainen uskova tunnustaa uskostaan muille. Jokainen ei kuitenkaan
ole katuevankelista (hyvin harva on). Suurin osa meistä on kutsuttu todistamaan siellä missä olemme ja kulkemaan niistä ovista joita Jumala avaa. Nämä avoimet ovet ovat sellaisia jotka voivat olla muutakin kuin kertomista. Ne voivat olla hyvin käytännöllisiä, "läsnä" olevia ja rakastavia tekoja jotka saavat ihmiset kysymään vastausta omaan toivottomuuteensa minulta.

Tämä kysymys ei aina ole suora koska myös ei uskova kärsii ihmispelosta.
Täytyy muistaa että suurin osa "ei uskovista" kärsii suuremmasta ihmispelosta uskon
suhteen kuin sinä. Jos uskova ihmispelossaan on hiljaa tai vetäytyy niin "ei uskova" voi näyttää
välinpitämättömyyttä, halveksuntaa tai jopa vihan tunteita. Tämän ulkokuoren alla on kuitenkin ihminen joka mahdollisista pettymyksista huolimatta yhä kaipaa "todellista" rakkautta ja "todellista Jumalaa".
Me olemme yhä maan päällä sen takia että me kertoisimme heille että Jeesus on tuo tie Jumalan luo. Ei ihme että sielunvihollinen haluaa hiljentää meidät pelolla, vertailulla ja vääristämällä kuvan evankelioinnista.

Uskallan väittää että tuon ihmispelon kynnyksen voittaminen on kokemus joka tekee meistä ehjempiä ihmisiä ja tuo uuden ilon ja ulottuvuuden Jumalasuhteeseen, kun alamme nähdä ihmiset ja tilanteet Jumalan mahdollisuuksina osoittaa armoa ja rakkautta. Jos meitä hallitsee "ihmispelko" niin me näemme vain ihmisten ulkokuoren ja
sen "mitä minä voin menettää".

Moni meistä kantaa ihmispelkoa sisimmässään. Eri syistä.
Miten tuon pelon sitten voittaa ? Tässä muutamia omia kokemuksia :

1. Se ei koskaan häviä kokonaan. En usko edes että sen tulee hävitä.
Se osaltaan vaikuttaa meidän riippuvuuteemme Jumalasta. Emmehän me omassa voimassa
voi tehdä yhtään mitään. Ero on siinä että sen ei tulisi hallita meitä enemmän kuin Jumalan
tahto.

2. Kuuliaisuus. Kuuliaisuus alkaa yleensä siitä että sanoo "Minä en halua" .. "minä en uskalla" ... "Jumala, anna anteeksi ja auta minua". Kuuliaisuus on sitä että pyytää voimaa ja rohkeutta ja sen jälkeen asetta itsensä sellaiseen tilnateeseen jossa sitä tarvitaan. Ei rohkeus tule siitä että me istumme sohvalla odottamassa sitä. Jeesus onsanonut että meidän tule "lähteä liikkeelle" (Joh. 15:16). Tuon yllä luvatun "voiman korkeudesta" on jo annettu meille ja se aktivoituu kun sitä tarvitaan.

3. Kokemuksen ja harjoittelun kautta. Kun ensimäistä kertaa astuu kynnyksen yli on Jumalalle todella kiitollinen ja katuu vain yhtä asiaa, sitä ettei tehnyt sitä aikaisemmin. Nuo nuoret jotka yllä olevassa kertomuksessa pelkäsivät kotikaupungissa todistamista kokivat asian juuri näin. Olen nähnyt sen tapahtuvan lukuisia kertoja. Muista että sen ai tarvitse tapahtua kadulla vaan sille yhdelle ihmiselle. Itse tiedät kyllä sydämessäsi kuka hän on.

4. Lopeta vertailu. Meidän mielikuvamme siitä minkälaista sen tulisi olla on suuri este meille.
Varsinkin kun meillä on mielikuva joka ei ollenkaan sovi meidän persoonallemme, lahjoilemme
tai elämäntilanteeseemme. Minä uskon että Jumala on räätälöinnyt meille sopivan tavan ja tilanteet. Täytyy myös muistaa että "sopiva" ei tarkoita että se olis sama kui helppoa tai ilman vastustusta. Jumalan edessä oppii erottamaan mikä on erilaisuutta ja mikä vain "mukavuusvyöhykettä", eli haluttomuuta tehdä mitään mikä aiheuttaa ponnisteluja ja liikkeelle lähtöä.

Huom!
Muista että sinun omaatuntoasi tulisi aina ohjata Jumala eikä esim Matti Aspvik tai joku toinen uskova. Vain Jumala voi sekä valaista omantuntomme oikealla tavalla ja antaa voiman muutokseen. Myös Hän on ainoa joka voi meitä armahtaa jos ja kun me epäonnistumme.
Jos ei Jumala ohjaa omaatuntoamme niin me juoksemme itsemme läkähdyksiin tai luhistumme kaikkien odotusten alla jotka vähänkään herättelevät omaatuntoamme. Sana ja rukous on avain.

Mitä "teetkin" tai "olet" ... ole Herraa lähellä.

" Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. . . " ( Jaak. 4:8 )

Todellinen lepo

" Usein me lepäämme kuin me olisimme auto jossa on tankki tyhjä. Me pysäköimme bensa asemalle tai taukopaikalle mutta emme tankkaa oikeaa polttoainetta. Ja sitten ihmettelemme miksi syksyllä autossa tuntuu kuin olisi heti "tankki tyhjä ".

Kesä on levon- ja monien juhlien aikaa. Jokaisen meidän elämäntilanne vaihtelee ja myös levon tarve. Olen kuitenkin huomannut itsessääni ja yleensä meissä uskovissa sellaisen piirteen että me usein tuhlaamme levon ajan sellaiseen "lepoon" jossa emme oikeasti etsi läheisyyttä, hoitoa ja uudistusta. Me vain etsimme lepoa siitä minkä koemme taakaksi. Tietenkin sekin on osa lepoa. Tärkeä on kuitenkin se mihin me siitä taakasta lähdemme ja mitä siellä tapahtuu.
Lepomme laatu näkyy sitten kun palaamme loman jälkeen takaisin arkeen.

Joskus me lepäämme tavalla jolloin emme saa sitä mitä tarvitsemme jotta jaksaisimme syksyllä jatkaa. On vaikea hyväksyä että todellinen lepo löytyy siitä että olemme Jumalan tahdossa.

Se taas vaatii sen etsimistä koko sydämestä.

Jeesus oli riippuvainen siitä että sai vetäytyä pois ihmisjoukosta ja olemaan vain yksin tai lähellä olevien kanssa ilman suuria ulkoisia paineita. Tämä siksi että Isän tahto oli Hänen "ruokansa".
Näin myös uskovien tulisi oppia lepämään. Ilman Jumalan läsnäoloa ja tahtoa me näännymme kuin ilman ruokaa. Silloin omista "töistämme" tulle meille taakkoja jotka eivät hellitä vaikka kuinka pyydämme että "Jumala siunaa, Jumala auta".

Älkäämme sokeasti heittäytykö kesään kuvitellen että lepo löytyy pelkästään itsensä hemmottelemisesta.
Nautinto ei tietenkään itsessään ole synti, muistakaa se. Jumala on antanut meille paljon lahjoja joista saamme iloita ja nauttia. Ongelma on vain se että korvaamme Jumalan läsnäolon nautinnolla.

"Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt." ( Matt. 11:28-30 )

Todellinen lepo löytyy Jeesuksen ikeen alta. Huomaa että "ies" ei ole taakka. Jeesus kutsuu
sinne juuri "Työn ja kuormien uuvuttamia". Hän ei kutsu meitä uuden kuorma alle. Tuo ieshän on Hänen ja Hän kantaa sen.
Siksi se on "kevyt". Läheisyys Jeesukseen Hänen ikeen alla on levon paikka.
Lepo ei ole ole vain työn puuttumista vaan sitä että opimme ja uudistumme.
Joillekin lepo voi olla muutakin kuin paikallaan oloa. Se voi olla myös tekemistä.
Olkoon se mitä tahansa niin ratkaisevaa on että Herra saa puhua meille ja uudistaa meitä.

Usein me lepäämme kuin me olisimme auto jossa on tankki tyhjä. Me pysäköimme bensa asemalle tai taukopaikalle mutta emme tankkaa oikea polttoainetta. Ja sitten ihmettelemme miksi syksyllä autossa tuntuu kuin olisi heti "tankki tyhjä".

Suurin osa autoista kulkee lyijyttömällä polttoaineella. Ihminen on luotu niin että Hän
väsyy kun hän täyttää itsensä "jumalattomalla" polttoaineella. Tämä Jumalaton ei ole vain
ole vain moraalittomat ja "pahat" asiat vaan kaikki se mitä me päätämme tietoisesti kysymättä Jumalalta. Elämä Jumalan tahdon ulkopuolella väsyttää koska silloin kuljemme omassa voimassa.

- Voi tottelemattomia lapsia, sanoo Herra. - He laativat suunnitelmia ottamatta minua lukuun, solmivat liittoja minun tahdostani piittaamatta ja niin lisäävät synnin synnin päälle. Minun tahtoani kysymättä he rientävät Egyptiin hakeutuakseen faraon turvaan, suojautuakseen Egyptin varjoon. Mutta faraon turva pettää teidät, Egyptin suoja tuottaa teille häpeän.

( Jes. 30:1-3 )

Lepo on Jumalan tahto ja Jumalan tahto on meille lepo.

Meille Suomalaisille kesä on se aika kun lepäämme. Älkäämme levätkö ilman Jeesusta vaan Hänen kansaan, kuunnellen, oppien uudistuen jotta levon jälkeen voimme jatkaa elämistä lähellä Häntä niin ettemme rakenna itsellemme uusia taakkoja koska
emme ole kuunnelleet Häntä.

Levontäyteistä kesän jatkoa teille kaikille ja "tankki täyteen".

Förväntan och skörd

Jag blev frälst 1983. Jag kommer väl ihåg de första åren och de radikala förändringar Gud gjorde i mitt liv både inombords och omkring mej. Jag minns ivern och förväntningarna jag hade gentemot Gud. Det var liksom en självklarhet att det Han hade gjort med mej både kunde och ville Han göra med andra. Jag vittnade friskt och fick också leda många till tro.
Jag var 16 när jag kom till tro. Nu är jag 42.
Jag hörde berättas om ett liknande fall där en ivrig ung människa fick höra av en ”mogen ”kristen kommentera ”trösterikt” till ivern ”det går nog över”. Är det så det skall gå ? Är mognaden i tron att inse att ”vissa saker skall man inte förvänta sig” och att man gör bäst i att ”anpassa sig” till att ”inget utöver det normala kommer att ske”. En kanadensisk vän till mej som var missionär i Finland sade en gång i en predikan: ”Förr där de kristna gick fram blev det revolution i människornas liv. Nu dicker vi kaffe”... Ack så sant.
Jag hade glädjen i helgen att delta som medverkande ”Lootuse Festival” i Tallinn med Billy Graham Evangelistic Association. Billy själv (91 år) var inte på plats men nog hans son Franklin som tagit över pappas arbete. Jag var även med på läktaren 1986 (tror jag) i Helsingfors när Blly själv var på plats.
Jag måste medge att trots medverkande i en stor massevangelisdationskampanj har de senaste åren varit ganska ifrågasättande till dylika kampanjers förträfflighet. Även denna gång frågade jag om inte det skulle vara mer fruktbärande och riktigt att utrusta de tusentals kristna som sökt sig till ishallen att vittna i sin omgivning. Är forfarande väldigt kritisk till att man annonserar evangelisationskampanjer/mötesserier där en stor hop troende samlas i kyrkan och hoppas att någon icketroende skall hitta in dit. Man annonserar som om det skulle vara en stor skör på kommande men ingen förbereder sig för skörden. Bara själva kampanjen. Inte undra på att Gud inte ger skörd.
Trots mina tvivel så lyckades helgen bevisa mig motsatsen. Inte därför att det redan första kvällen kom fram ca. 300 som ”tog emot Jesus” och lördagen ännu fler.
Följande saker blev för mig en en god påminnelse om den tiden jag hade den ”första tidens iver”.
För det första predikade Franklin Graham inför 8000 människor som om det fanns närvarande enbart dom som inte kände Jesus. Han hade dessutom en förväntan att människor behöver Jesus och att de kommer att ta emot den gåva Jesus vill ge.
Att folk kom fram var inte det mest imponerande utan helheten. Inför en sådan festival ”flyttar” arbetare in i landet 2 år i förväg för att förbereda församlingarna för ”skörden som skall komma”. Man utgår från att Evangeliet kommer att verka till frälsning och handlar därefter. Alltså i tro.
Man har anpassat sig efter evangeliets verkande kraft. Förstås finns det de för vilka altarkallet inte leder till något. Det skulle vara så lätt att kritisera det hela utgående från det som ”inte sker” eller ”inte är perfekt”. De kritiska rösterna kommer oftast från dem som inte själva gör något och därför har tid att kritisera dem som är upptagna med att ”så och skörda”.
Jag blev även imponerad av enkelheten i budskapet. Det fanns inga överdrivna anspelningar på känslor. Det var Guds ord, lag och evangelium. Enkelt och konkret. En gåva av nåd att tas emot.
Jag fick följa en bit bakom kulisserna hur arrangemangen gick till med uppföljning under både festivalen och hur församlingarna utrustats för detta. Jag tror att det finns än tid för att göra dylikt även här i Finland. Speciellt när det fostrar de enskilda till att bära ansvaret för sin omgivning och lärjungatränandet i uppföljningen
Må Gud bevara vår iver ända till slutet. Må det aldrig ”gå över”.